tiistai 23. tammikuuta 2018

Esimerkillä ja edestä johtamaan

”Johtakaa esimerkillä ja edestä, neuvoi Karjalan prikaatin komentaja, prikaatikenraali Pasi Välimäki puhutellessaan joukkoa. - Olkaa oikeudenmukaisia. Edetkää asioissa rauhallisesti, nopeus tulee rutiineista. Ja muistakaa, simputukseen ja muuhun kiusaamiseen prikaatissamme on nollatoleranssi, jatkoi kenraali Välimäki” Näin kannusti prikaatin komentaja Reserviupseerikurssin suorittanutta 99 upseerikokelasta, jotka jatkavat johtajana kehittymistään ”esimerkillä ja edestä” johtajina.

Upseerikokelaat ovat sitoutuneet hyvään johtamiseen peruskoulutuskauden jälkeen vannomassaan sotilasvalassa tai antamassaan sotilasvakuutuksessa. ”Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Näitä periaatteita upseerikokelaat pääsevät soveltamaan käytännössä johtaessaan joukkoaan niin koulutuksessa kuin taisteluharjoituksissa. Samat periaatteet soveltuvat hyvään johtamiseen myös varusmiespalveluksen jälkeen ”esimerkillä ja edestä”.

Lisätty 27.1.

Miten sotilasjohtaja voi johtaa omalla esimerkillään?

Olemalla  painopisteessä: Johda painopistesuunnasta siellä, missä taistelu ratkaistaan. Delegoi muiden suuntien johtaminen. Luota aluevastuussa olevaan tai paikalliseen johtajaan.

Vaikuttamalla oikeaan aikaan: Johda silloin, kun johtajuuttasi tarvitaan, taistelun alkaessa ja ratkaisutaistelussa.

Tunnistamalla johtamisen tarve: Johda edestä silloin, kun vetoapua tarvitaan. Johtajan paikka ei ole kuitenkaan aina ”ladun aukaisijana”. Johda keskeltä olemalla joukon mukana. Johda tarvittaessa takaa tukemalla ja mahdollistamalla.

Valitsemalla menettelytapa: Johda omaa esimerkkiä näyttäen, kun siihen osaamisellasi, tiedoilla, taidoillasi ja toimintakyvylläsi pystyt. Joukossa on aina jollakin osaamisalueella sinua parempia, anna heidän esimerkin loistaa.

Omilla ratkaisuilla ja valinnoilla: Johda muita niin kuin haluaisit itseäsi johdettavan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mieltä sinä olet tekstistä? Ota kantaa.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita!